Taustaa

Sitä kuusta kuuleminen

– suomalaisia kuulumia etsimässä

Suomen Akustisen Ekologian Seura toteutti vajaa kymmenen vuotta sitten laajan kyselytutkimuksen jossa kerättiin suomalaisten kuvauksia ja muistoja äänimaisemista. Keräyksen tuloksista julkaistiin kirja ja CD “Sata suomalaista äänimaisemaa”.

Hanke tuotti monenlaista aineistoa ja paljon tietoa suomalaisista äänimaisemista, siitä mikä on jäänyt mieliin, mitä kaivataan ja minkälaiset äänet saavat meidät herkistymään.

Peräti kaksi kolmasosaa tutkimukseen lähetetyistä ehdotuksista ja muisteluista käsitteli suomalaista luontoa ja metsää. Tulos ei yllättänyt, vaan todisti jälleen kerran että luonto ja metsä merkitsee paljon suomalaisille ja metsää on myös kuunneltu. “Sitä kuusta kuuleminen” on monimerkityksinen asia meille suomalaisille.

Kysymys suomalaisesta äänimaisemasta ja miltä suomalainen metsä tänään kuulostaa, tuli meille ajankohtaiseksi muutama vuosi sitten. Olimme Itä-Englannissa tallentamassa sikäläisen lehmusmetsän äänimaisemaa. Näillä retkillä aloimme miettiä koska oikeastaan olimme viimeksi kuunnelleet kotimetsiämme tai koska käyneet muualla Suomessa kuuntelemassa ympäristöjä?

Pysähdyimme kysymään tiedämmekö miltä Suomessa kuulostaa ja onko Suomessa yhä niin hiljaista kuin mitä kuvittelemme. Pohdimme myös eroavatko kuulumat eri puolella Suomea toisistaan.

Olemme tehneet ääni-installaatioita ja tallentaneet ääniä ympäriltämme enemmän tai vähemmän päätoimisesti noin kolmekymmentä vuotta. Meidän oli kuitenkin myönnettävä, ettemme pystyneet varmasti sanomaan perustuuko käsityksemme suomalaisista kuulumista omakohtaiseen havainnointiin vai mielikuviin.

Meillä oli vakaa usko että Suomesta löytyy hiljaisuutta vaikka omat kokemuksemme äänitystilanteissa ovat usein olleet kaikkea muuta kuin hiljaisia: lentokoneita, metsätyökoneita ja milloin mitäkin jyskettä ja pauketta. Meidän oli myönnettävä ettemme osanneet sanoa mihin käsityksemme perustuivat.

Ryhdyimme vuonna 2010 suunnittelemaan aivan uudenlaista taideprojektia jossa ensin kävisimme kuuntelemassa eri puolilla maata ja toisessa vaiheessa työstäisimme näistä aineistoista erilaisia esityksiä: installaatioita, tallennuksia, tekstejä, erilaisia kokemusperäisiä esityksiä. Olemme tällä hetkellä projektimme ensimmäisessä vaiheessa ja aloittelemassa toista. Suomen Kulttuurirahasto antoi meille rahoitusta vuosille 2012 ja 2013, hankkeen käynnistämiseen.

Kyliä etsimässä

Yhteistyökumppaneiden löytäminen oli alussa vaikeaa. Minne voisimme mennä, kuka kutsuisi meidät kylään? Yhteensattumien ja ystävien avulla löysimme Paloperän kylän, jossa kyläyhdistykseltä löytyi uteliaisuutta ja yhteistyökykyä lähteä hankkeeseemme mukaan. Paloperästä tuli ensimmäinen tutkimuskohteemme oman kesäkylämme Paraisten Bollbölen ohella.

Kesäkuussa 2012 tulimme ensi kertaa Paloperään. Koko vierailumme ajan satoi vettä. Tallennuksemme ovat täynnä sateen ääniä ja hyttysten ininää. Nyt olemme vuoden aikana käyneet Paloperässä kolme kertaa, joka kerta täysin erilaisissa olosuhteissa ja keskellä erilaisia kuulmia. Ensimmäisten sateisten kuulumien jälkeen kävimme marraskuussa, kun lumi oli jo satanut ja hämärsi. Kylänraittia hallitsi porokoirien haukunta. Kolmas vierailumme toukokuussa oli kaikkein vaikuttavin. viikon aikana tallensimme miten kevät tuli Paloperälle. Ensin lähtivät jäät ja teeret puputtivat, loppuviikosta lentelivät jo pääskyset järvenpintaa viistäen ja kimeästi kirkuen.

Kotoamme Turusta Paloperälle on tuhat kilometriä, joten etäisyyksillä on tärkeä rooli hankkeessamme. Etäisyydet asettavat rajat työskentelylle ja joudumme harkitsemaan ja suunnittelemaan toimintamme tarkkaan. Mutta toisaalta kun aloittaa kaukaa, seuraavat kohteet voivat olla vain lähempänä.

Meillä on mahdollisuus vain lyhyisiin vierailuihin ja niillä tekemämme äänitykset ja kuulokokemuksemme ovat satunnaisia, eräänlaisia kuulumien suikaleita, verrattuna siihen miten jokin paikka aukeaa niille jotka kuuntelevat sitä päivittäin. Siksi yritämme kerätä tietoa kuulumista myös muilla keinoin kuin pelkästään omien havaintojen ja tallennusten avulla. Paloperällä olemme haastatelleet paikallisia ihmisiä.

Viime kesänä Tuomo Kivelä otti retkilleen vanhan kumppaninsa kameran lisäksi myös tallentimen. Viime talven aikana kuuntelimme näitä hänen äänittämiään kesäisiä Paloperän kuulumia omalla työhuoneellamme.

Kinttaanpirtillä olemme tavanneet kyläläisiä jotka ovat kertoneet meille Paloperän kuulumista, nykyisistä ja niistä jo kadonneista. Viime kesänä vierailimme Kivelän vanhan pihapiirin tuvassa.  Sen akustiikka teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Samaa rauhaa huokuvat myös Kinttaanpirtin hirsiseinät. Jos pitää nimetä joitakin ainutlaatuisia suomalaisia kuulumia, joukossa pitää olla pirtin hirsiseinistä huokuva hiljaisuus, se joka hengittää kuulijansa kanssa samaan tahtiin.

Marraskuussa Hannu Tuovinen vei meidät lapsuuden kotiinsa ja saimme kuunnella Jokelan torpan ja sen pihapiirin kuulumia. Sama läpikuultava rauha oli sielläkin, etäisyydet vain olivat toisenlaisia. Hannu kuljetti meitä pihapiirissä kertoen erilaisista työn äänistä, jotka ennen kuuluivat arkeen. Hyvän oppaan johdatuksella melkein kuulimme miten luonnon äänet rytmittyivät eri vuodenaikojen ja töiden ääniin. Jokelan torppa ja sen lähellä, samalla kannaksella, kahden järven välissä olevat talot ja niiden kyläpiiri kiehtovat meitä edelleen. Yritämme keksiä keinoja miten saisimme tallennettua ja toistettua niitä kuulumia.

Kuuluma-sana luotiin 1920-luvulla

Kuuluma-sanan ja -käsitteen kehitti pohjanmaalainen lintuharrastaja, opettaja ja luontotutkija Jussi Seppä. Kuulumia-sana esiintyy ensimmäisen kerran hänen kirjassaan “Luonnon löytöjä. Lintunäkymiä ja -kuulumia” vuodelta 1928. Sepän käsitteen lainasi heti seuraavana vuonna, 1929, maantieteilijä J.G. Granö Saksassa ilmestyneeseen teokseensa “Reine Geographie”, joka ilmestyi suomeksi 1930 nimellä “Puhdas maantiede”.

Viime vuosina meillä Suomessa on käytetty paljon käsitettä äänimaisema, kuvailemaan ääniympäristöjä ja akustista maisemaa. Ääniympäristöihin on viime aikoina alettu kiinnittämään huomiota enemmän kuin ennen. Suomen hallitus teetti muutama vuosi sitten mietinnön Suomi-kuvasta, tehtiin Suomi brändi, jossa yhdeksi keskeiseksi kansalliseksi arvoksi ja ominaisuudeksi nostettiin hiljaisuus. Useat ruuhka-Suomen kunnat ovat kiinnittäneet huomiota ääniympäristöihinsä, viimeistään siinä vaiheessa kun hiljaisista alueista on tullut harvinaisuuksia. Tehtyjä kartoituksia kutsutaan hiljaisten alueden kartoituksiksi.

Tänä keväänä antoi Pohjois-Karjalan ELY-keskus Itä-Suomen yliopistolle rahaa hankkeeseen jossa tutkitaan tapoja tehdä hiljaisuudesta toimiva matkailuvaltti. Kuulumia-projekti liittyy omalla tavallaan tähän seuraan. Me etsimme taiteellisia toteututuksia joilla tutkia, kuvata ja esittää suomalaisia kuulumia. Meitä tosin kiinnostavat hiljaisuuden lisäksi myös äänet.

Paloperän lisäksi olemme kuluneen vuoden aikana käyneet tallentamassa Paljakan kylän ääniä Hyrynsalmella sekä Bollbölessä. Osana projektiamme olemme järjestäneet kuuntelukävelyjä, Simo on käynyt luennoimassa kuuntelemisesta ja kuulumista sekä opettamassa tuleville maisemantutkijoille sekä taiteilijoille äänien tallentamista, kuuntelua ja äänimaisemasävellystä.

Olemme esitelleet hankettamme Saksassa järjestetyssä äänimaisema konferenssissa sekä Helsingissä järjestetyssä Maisema Symposiumissa. Olemme antaneet haastatteluja lehtiin ja radioon ja yrittäneet omalta osaltamme saada ihmisiä kiinnostumaan kuulumista. Kesäkuussa olemme menossa Washingtoniin Suomen suurlähetystön järjestämään Hiljaisuus symposiumiin. Teermme lähetystön tiloihin ääni-installaation, jossa esittelemme ensimmäistä kertaa tallennuksiamme – pääasiassa Paloperän kuulumia.

Tuike Alitalo

Kirjoitus on julkaistu Paloperän kylälehdessä Peränpitäjä kesällä 2013.